Tietoa perinnöllisistä sairauksista

IMHA eli immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (Parson-lehti 3/2024, teksti Nora Vilva)

Suomen parsonpopulaatiossa on jonkin verran IMHAa sekä muita autoimmuunisairauksia, kuten allergiaa ja atopiaa. Muistathan ilmoittaa Kennelliiton Jalostustietojärjestelmään koirasi kuolinsyyn myös silloin, jos se on kuollut IMHAan tai muuhun autoimmuunisairauteen. Jalostustietojärjestelmään kirjattu tieto on erittäin tärkeä työkalu kasvattajille, jotta he voivat pyrkiä jalostusvalinnoillaan estämään kyseisten sairauksien yleistymisen rodussamme. IMHAan ei ole DNA-testiä.

Ohesessa artikkelissa on Kennelliiton Jalostustieteellisen toimikunnan eläinlääkärijäsen, Nina Mahlanen, kertoo Parson-lehden haastattelussa ajatuksiaan koskien IMHAa ja sen periytyvyyttä. Atopiasta ja allergioista sekä niiden merkityksestä jalostuksessa löytyy tietoa esim. parsonrussellinterrierin Jalostuksen tavoiteohjelman (2024-2028) sivulta 51.

Mikä on IMHA?

IMHA eli immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia on autoimmuunisairaus. Se yksi yleisimmistä anemian aiheuttajista koirilla.

IMHA voidaan jakaa syntymekanisminsa mukaan kahteen eri tyyppiin: primaariseen eli idiopaattiseen ja sekundaariseen. Primaarisessa IMHA:ssa yksilön immuunijärjestelmä toimii epänormaalisti ja muodostaa vasta-­aineita veren punasoluja vastaan. Taudille ei tunnisteta mitään taustalla olevaa syytä tai laukaisevaa tekijää.

Sekundaarinen IMHA on harvinaisempi ja voi johtua monista taustalla olevista syistä. Näitä syitä voivat olla esim. infektiivinen eli tartunnallinen tauti, tulehdus, loiset, lääkeaineet, pahanlaatuiset kasvaimet tai muut autoimmuunisairaudet. IMHA:n ja mahdollisen sille altistavan tekijän välinen yhteys on vaikea osoittaa.

Minkälaiset ovat sairauden tyypilliset oireet?

Tyypillinen IMHA-potilas on yleisolemukseltaan väsynyt ja heikko, apaattinen olemukseltaan. Koiralla saattaa olla ruokahaluttomuutta, kuumetta, oksentelua, ripulointia, lisääntynyttä juomista ja tumman värinen virtsa. Tyypillistä on myös vaaleat ja/tai kellertävät limakalvot. Tauti voi esiintyä äkillisenä tai kroonisena, hitaasti etenevänä.

Miten IMHAa hoidetaan?

Primaarisen IMHA:n kliiniset oireet ovat pääasiassa anemian ja hapenpuutteen aiheuttamia.
IMHA:n hoito koostuu sen akuutissa vaiheessa veren hapenkuljetuskapasiteetin tukemisesta sekä immunosuppressiivisesta hoidosta. Tarvittaessa potilaalle tehdään verensiirtoja. Glukokortikoideja pidetään hoidon peruspilarina ja niiden anto aloitetaan lähes poikkeuksetta jokaiselle IMHA-potilaalle. Glukokortikoidien runsaiden haittavaikutusten ja hoitoon vastaamattomuuden takia hoitoprotokollaan päädytään usein lisäämään toinen tai useita muita immunosuppressoreita. Lisäksi tärkeä osa hoitoa on veren hyytymistä ennaltaehkäisevä lääkitys. Kokonaisuudessan IMHA:n hoito kestää yleensä 3-6 kuukautta.

Taudin ennuste on vaihteleva: jotkut IMHA-potilaat saattavat menehtyä hoidosta huolimatta, toiset taas parantua kokonaan. Koira saattaa myös kertaalleen parannuttuaan sairastua uudestaan IMHAan. IMHA:a sairastavien koirien kuolleisuusaste on suuri, etenkin hoidon alkuvaiheessa.

Kennelliiton Jalostustieteellisen toimikunnan eläinlääkärijäsenen, Nina Mahlasen, ajatuksia IMHA:sta:

– Parson ei kuulu IMHA:n tyyppirotuihin, joita ovat mm. cockerspanieli ja maltankoira. Rotualttius kuitenkin viittaa siihen, että on olemassa perimään liittyviä tekijöitä, jotka altistavat sairauden kehittymiselle. Siitähän on siis kaikissa autoimmuusairauksissa kyse, eivät ne periydy suoraan, kuten esim. vaikka PRA, vaan on kyse sairastumisalttiudesta, mikä liittyy sille altistavaan kudosantigeenityyppiin. Tällaisia on epäilty olevan tiettyjen DLA-79 mutaatioiden, joihin liittyy muitakin immunologisia sairausalttiuksia IMHA:n lisäksi.

Miten IMHA periytyy?

– Kun olemme rotuja luodessamme kaventaneet populaation monimuotoisuutta näiden DLA-tyyppien suhteen, on aina todennäköisempää, että koira perii molemmilta vanhemmiltaan saman altistavan tyypin ja sopivissa ympäristöolosuhteissa, esim. jonkin infektion seurauksena, immuunivaste alkaakin toimia väärin ja omia kudoksiaan vastaan.

– Paras tapa estää näitä sairauksia on pitää perimä mahdollisimman monimuotoisena ja välttää kaiken asteista sukusiitosta (myös linjasiitos). Älkää yhdistäkö sellaisia koiria, joilla molemmilla on suvussa esiintynyt ko. sairautta tai muita autoimuunisairauksia. Jos IMHA:n sairastuneita on vain vähän ja ne voidaan sukulaisineen karsia pois jalostuksesta, sekin voidaan tehdä – kaikki riippuu siitä, missä jamassa rotu on tämän sairauden suhteen ja muiden jalostustavoitteiden suhteen, mitä muuta sairastetaan jne.

– Toki, IMHA on vakava sairaus, jossa on jo kohtalainen kuolleisuus, joten karsiminen olisi varmasti se paras keino ja pitäkää rotu niin monimuotoisena kuin pystytte.

Parsoneilla tavattuja perinnöllisiä silmäsairauksia:

HC (Hereditary Cataracta) eli perinnöllinen harmaakaihi sisältää useammanlaisia näkökykyä haittaavia sairauksia linssissä, HC:ssä linssin läpinäkyvyys häviää osittain tai kokonaan, muutoksia todetaan yleensä molempien silmien linssissä. Jos linssit samentuvat täysin, koira sokeutuu. HC:n hoitona sokeutuneille voidaan samentunut linssi poistaa, myös keinolinssin asennus samalla on mahdollista. Parsoneilla esiintyy erilaisia kaihityyppejä. Nuorena, jo alle nelivuotiaana esiintyy perinnöllistä posteriorpolaarista kaihia. Tämä on kolmiomainen kaihi, joka alkaa esiintyen pienenä pilkkuna linssin takaosassa. Tähän kaihityyppiin sairastuneilla koirilla on ennen kaihin toteamista usein tehty myös PHTVL/PHPV-diagnoosi, joka sairauden edetessä on muuttunut HC-diagnoosiksi. Lisäksi esiintyy ei-perinnöllisiä kaihityyppejä. Suurin osa parsoneilla havaituista HC-muutoksista on lieviä, hitaasti eteneviä ja koira voi elää miltei normaalia elämää. Suomessa todettu muutama kymmenen tapausta.

LINSSILUKSAATIO eli mykiön siirtymä. Mykiö irtoaa kokonaan tai osittain mustuaisen takana olevista ripustinsäikeistään ja joko riippuu vinossa mustuaisen takana tai putoaa taaksepäin ja joutuu lasiaiskudokseen, juuttuu mustuaisaukkoon tai putoaa eteenpäin silmän etukammioon. Viimeksi mainitussa tapauksessa syntyy helposti vammoja ja tulehdus sarveiskalvoon ja värikalvoon, mikä aiheuttaa nopeasti ilmenevää kipua ja ärsytystä ja sarveiskalvon samentumisen. Koira räpyttelee ja siristelee silmäänsä, josta vuotaa usein runsaasti vettä. Myös silmänpaine voi lisääntyä eli kehittyy glaukooma. Sairastunut koira tarvitsee nopeaa hoitoa, ja näissä tapauksissa onkin syytä mennä silmäsairauksiin erikoistuneen eläinlääkärin vastaanotolle. Linssiluksaation yleisin ilmenemisikä on 2-6 -vuotiaana, jolloin silmiä olisi hyvä tarkastaa tiheämmin, jotta on paremmat mahdollisuudet huomata alkava linssin irtoaminen ja ehkä pelastaa koiran näkökyky. Suomessa todettu kymmenkunta tapausta.

Linssiluksaatioon on kehitetty DNA-testi, josta saa lisätietoja tästä .

PHTVL/PHPV tarkoittaa sairautta, jossa linssin ja silmänpohjan välinen sikiökautinen verisuoni ei ole normaalisti surkastunut. Sairaudessa on eri asteita, pienistä pilkuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Suomessa todettu muutama tapaus.

PRA on verkkokalvon asteittainen surkastuma . Aineenvaihduntahäiriön takia verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Koirasta tulee täysin sokea yksilöstä riippuen 1-8 vuoden välillä. PRA periytyy resessiivisesti ja sen kantajat ovat täysin terveitä. Sairailla yksilöillä näkö rupeaa heikkenemään asteittain ja ensimmäisenä oireena on hämäräsokeus. Suomessa parsoneilla ei ole toistaiseksi havaittu varmoja PRA-tapauksia.

PPM on iiriksen eli värikalvon kehityshäiriö , jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä, vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset ovat parsoneilla yleensä lieviä, eivätkä aiheuta oireita.

DISTICHIASIS eli ylimääräiset ripset on perinnöllinen sairaus, jossa luomen reunassa kasvaa ylimääräisiä ripsiä. Nämä ripset hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmien vuotoa, silmän siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Karvat voivat olla niin pehmeitä, etteivät ne aiheuta koiralle oireita. Oireilevilta koirilta ripset poistetaan yleensä polttohoidolla.

RD eli verkkokalvon vajaakehitys on synnynnäinen silmän kehityshäiriö, jossa on eri vakavuusasteisia häiriöitä lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. Paikalliset verkkokalvon poimut ovat vaarattomia.

Muita parsoneilla tavattuja vikoja tai sairauksia:

POLVET. Rodussa esiintyy vähäisessä määrin polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patellaluksaatiota. Tässä sairaudessa polvilumpio siirtyy pois normaalilta paikaltaan reisiluun nivelnastojen välistä polven etupuolelta. Oireet ilmenevät usein nuorella koiralla siten, että se vetää ajoittain jalkaansa ylös, koska polvilumpio siirtyy paikaltaan ja lukitsee polven. Vaikeammissa tapauksissa auttaa leikkaushoito.

LEGG-PERTHES on reisiluun pään kuoliotila. Sairaus ilmenee jo alle vuoden ikäisillä koirilla. Sairas koira nostaa takajalan ylös ja kulkee kolmella jalalla tai ontuu. Tila voidaan havaita röntgentutkimuksella. Hoitona on leikkaus, jossa reisiluun pää poistetaan, jolloin tilalle kasvaa lähes vastaava kudosmuodostelma. Leikkaukset onnistuvat yleensä hyvin ja koirat voivat elää normaalia elämää.

KUUROUS. Rodussa esiintyy kuuroutta. Vuosittain Suomessa on syntynyt useita kuuroja pentuja eri sukulinjoista. Kuurous on sidoksissa valkoiseen väriin. Kuurot koirat ovat sekä kokovalkoisia vähäpigmenttisiä että värittyneitä, joilla on hyvä pigmentti. Puolikuurous ei haittaa koiran normaalielämää millään tavoin. Koiria on mahdollista kuulotestata (BAER-testi) ja yhdistys korvaa jäsenilleen testauksen kuluja.

PURENTAVIAT. Parsonrussellinterriereillä esiintyy maailman laajuisesti ala- ja yläpurentavikoja ja hammaspuutoksia.

KIVESVIAT. Rodussa esiintyy jonkin verran kivesvikaa (uroksella yksi tai molemmat kivekset piilokiveksiä eli eivät ole laskeutuneet normaalille paikalleen).

HÄNTÄMUTKA / LUONNON TÖPÖHÄNTÄ. Suomessa on syntynyt 1.7.1996 voimaan astuneen typistyskiellon jälkeen eri yhdistelmistä pentuja, joilla on todettu häntämutka. Häntämutka saattaa olla yhteydessä selkärankamuutoksiin. Suomessa on syntynyt tiedettävästi vain muutamia pentuja, joilla on luonnontöpöhäntä.

HIGH TOE. Suomessa on tavattu muutamassa koirassa eturaajojen ulommaisten varpaiden surkastumaa.

EPILEPSIA. PRT ry:n jalostustoimikunnalle on ilmoitettu muutama epilepsiatapaus omistajan toimesta. Sairautta on tavattu yksittäisinä tapauksina myös Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

ATAKSIA on kyvyttömyys suorittaa tiettyjä liikkeitä harkitusti. Ataksia voi aiheuttaa jopa liikuntakyvyttömyyttä. Se ilmenee esimerkiksi ns. katkokävelynä. Syynä siihen on lihasten puutteellinen yhteistyö. Ataksia on oire jostakin hermostoperäisestä taudista tai vammasta. Oireina mm. hapuilu, haparointi, liikkeiden yhteistoimintakyvyttömyys, tahdonalaisten lihasten keskushermostoperäinen yhteistoimintahäiriö (ilman halvausta). Rodussa on Keski-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja yhdessä pentueessa Norjassa tavattu ataksiaa.

Kahden eri tyyppiseen ataksiaan on olemassa DNA-testi. Suomessa testautetut koirat voi nähdä täältä .

ADDISONIN TAUTI . Addisonin tautia eli lisämunuaiskuoren vajaatoimintaa tavataan monilla eri rotuisilla koirilla. Tauti todetaan nuorella n. 2-4 -vuotiaalla koiralla ja sen oireita ovat mm. oksentelu, ripuli, koiran väsymys ja haluttomuus. Tautiin on olemassa lääkehoito, jossa elimistön puuttuva kortikosteroidituotanto korvataan hormonikorvaushoidolla. Addisonin tauti ei parane, joten lääkitys on elinikäinen.

Geenitestit perinnöllisten sairauksien seulomiseksi

• Primäärinen linssiluksaatio (PLL)

Testi on hyväksytty parsoneille viralliseksi testiksi Kennelliiton jalostustietokantaan. Tuloksen julkaisemiseksi koiran pitää olla itse testattu tai sen molempien vanhempien tulee olla testattu terveeksi ja koiran itsensä DNA testattu perinnöllisyyden varmistamiseksi. Testi tulee tehdä Kennelliiton edellyttämällä tavalla: näytteen ottaa eläinlääkäri tai Kennelliiton hyväksymä DNA -näytteenottaja.

• Late Onset Ataksia (LOA)

Myöhään puhkeava ataksia (Late onset ataxia, LOA) on parsonrussellinterriereillä esiintyvä sairaus, joka näkyy liikkeiden koordinaatiovaikeuksina ja tasapainohäiriöinä. Sairaus puhkeaa yleensä 6kk ja 1 vuoden välissä, jolloin omistaja alkaa huomata, että koiran liikkeissä näkyy muutosta (usein takajalkojen huojuntaa) ja tasapainon ylläpitämisessä on vaikeutta. Sairaus on etenevä ja sairastuneiden koirien koordinaatio ja tasapaino heikkenevät edelleen. LOA:aan ei ole parannuskeinoa ja sairastuneet koirat joudutaan usein lopettamaan inhimillisin perustein kun niiden elämänlaatu heikkenee.

• Spinoserebellaarinen ataksia (SCA)

SCA -geenivirhe aiheuttaa samantyyppisiä, mutta vakavampia oireita kuin LOA (kts.yllä). Geenivirheen testaamiseksi on kehitetty geenitesti Missourin yliopistolla, mutta se on nykyään saatavilla jo kaikilta laboratorioilta.

• Hyperurikosauria (CAHY / HUU)

Urate Stones - Uric Acid Excretion (Canine Hyperuricosauria).

• Degeneratiivinen myelopatia (DM)

Degeneratiivinen myelopatia (DM) on perinnöllinen, etenevä hermostollinen sairaus. Siitä käytetään myös nimistystä selkäydinrappeuma, joka johtaa hiljalleen koiran halvaantumiseen. Sairautta tavataan useassa koirarodussa mutta yleisimmin sitä esiintyy saksanpaimenkoirilla ja welsh corgi pembrokella. Parsoneille löytyy geenitesti tähän sairauteen ja rodussamme on geneettisesti terveitä, alttiita ja kantajia. Ei ole vielä tarkasti osoitettu, kehittyykö kaikille geenivirheen suhteen samanperintäisille koirille oireita. Sairaus ilmenee vasta vanhalla iällä ja osa koirista ei luonnollisen elinikänsä aikana kehitä
oireita sairaudesta. On epäselvää, onko sairausprosessi näissä koirissa päällä mutta ei ehdi ilmetä ennen muun terminaalisen sairauden ilmenemistä vai eikö mutaatio aiheuta kaikilla koirilla sairausprosessia. Sairauden oireisto myös vaihtelee roduittain. Sairaus kuitenkin periytyy autosomaalisesti resessiivisesti.

• Pentuiän letaali aivosairaus (JBD / JE )

Aivosairaus, joka puhkeaa pennuilla n. 6-12 viikon iässä aiheuttaen epileptistyyppisiä kohtauksia. Sairaus etenee hyvin nopeasti johtaen kuolemaan muutaman päviän sisällä sairastumisesta. Sairauteen ei ole hoitokeinoa. Tavattu myös ns. working jack russelleilla. Kantajia ollut tutkimushetkellä 18%, mutta aktiivisten parsonkasvattajien sekä Hannes Lohen työryhmän avulla saimme sairauteen geenitestin vuonna 2018.